Tarina

Asteri on kehitetty alun perin omiin tarpeisiin.  Hypätäänpä ajassa 80-luvulle!


Atso Mäkinen – Juhan isä ja Antin isoisä – oli oman isänsä perustamassa kukka-alan tukkuliikkeessä töissä 16-vuotiaasta alkaen 1960-luvulla. Toiminnan alueeksi valikoitui taloushallinnon mielekäs maailma: pääpaino kirjanpidon, palkanlaskennan ja laskutuksen saralla. Perinteikäs maailma opasti ja kasvatti vahvan osaamisen kirjanpidon saralle.

Maailma kehittyi ja modernisoitui. 80-luvun alussa ensimmäiset mikrot tekivät tuloaan ja Atso osallistui kurssille, jonka teemana oli yritysten taloushallinnon siirtyminen ATK:n pariin. Vaikka jo ennen varsinaisia ATK-laitteita kirjanpidon tukena olikin nauhalaskin, tietokoneet olivat alalla suuri mullistava tekijä. Tähän maailman aikaan laitteiston hinnat pyörivät miljoonan markan molemmin puolin ja ohjelmistoista olisi tullut toinen vastaava. Kurssin loppupuolella tuli tieto uudesta keksinnöstä, mikrotietokoneesta. Ajatus ja ajoitus osuivat oikeaan: mikrotietokoneet laskivat hintoja oleellisesti ja valtasivat markkinat.

Atso loi omiin tarpeisiinsa sopivan kirjanpito-ohjelman alusta asti itse. Yrityksen nimeksi tuli Atsoft, joka muotoutui yhdistämällä Atson nimeen ohjelmaa tarkoittavan Software -sanan. Itse kirjanpito-ohjelman nimi on ollut alusta asti Asteri. Nimi tulee Asteri-kukasta, jonka kasvitieteellinen nimi Aster tarkoittaa tähteä. Kukka näyttääkin ihan kuin pieneltä tähdeltä. Nimi muistuttaa Atsoftin juurista.

Ensimmäisten ohjelmoitujen ohjelmien (mm. tuontikaupan tullausohjelma, asiakasrekisteri, suunnistusseuran tulospalveluohjelma) jälkeen tulikin pohdittavaksi: onko ohjelmointi vain harrastus vai oikeaa liiketoimintaa. Atson veljistä toinen perusti tilintarkastustoimiston ja toinen kirjanpitotoimiston. Vuosien vieressä tietokoneet kehittyivät ja Juha Mäkinen, Atson poika, kiinnostui ohjelmoinnista ja aloitti ohjelmien kehityksen yhdessä Atson kanssa. Juhan lapsi Antti ajautui niin ikään perheyritykseen, totuttuaan jo lapsesta asti viettämään aikaa Atsoftilla.

Asteri eroaa muista kirjanpito-ohjelmista siinä, että se on tehty alun perin omiin tarpeisiin. Siitä haluttiin luoda mahdollisimman yksinkertainen ja nopeasti omaksuttava. Tässä tavoitteessa on onnistuttu, sillä tuhannet suomalaiset kirjanpitäjät ovat ottaneet Asterin omakseen, ja ohjelman käyttäjäystävällisyyttä kehutaan vuosi toisensa jälkeen. Trendien perässä ei ole juostu, mutta Asteri on pysynyt ajassa, ja kaikki uudet tarvittavat ominaisuudet on aina päivitetty etunenässä ohjelmaan. Viime aikoina pankkiyhteys ja tulorekisteri-rajapinta on rakennettu mahdollisimman helppokäyttöisiksi, käyttäjän työtaakkaa keventämään.

Miltä Asterin tulevaisuus näyttää?

Suomessa 80 % kaikesta kirjanpidosta tehdään yhä perinteisillä menetelmillä. Vasta viidennesosa kirjanpidosta on siirtynyt sähköiseen muotoon. Moni palveluntarjoaja on luopunut perinteisen kirjanpidon mahdollistavien ohjelmien tarjoamisesta. Asteri Ohjelmat on yksi harvoja alan yrityksiä, joka pitää perinteistä kiinni, huolehtien silti ajanmukaisista päivityksistä ohjelmaan – kuten viime aikoina pankkiyhteyden ja tulorekisterin rajapinnan rakentamisesta. Uudistukset halutaan toteuttaa mahdollisimman käyttäjäystävällisesti. Uusien ominaisuuksien ei pidä hankaloittaa asiakkaiden työtä vaan päinvastoin sujuvoittaa jokapäiväistä kirjanpitoa.

Perinteistä pidetään kiinni, hyödyntäen samalla uusien mahdollisuuksien parhaita puolia

Kirjanpitäjiä on siirtynyt pilveen vain huomatakseen muutaman vuoden päästä, että pilvipohjaisessa ohjelmassa onkin liikaa ominaisuuksia, ja ohjelman hinta saattaa olla liian kova. Moni saattaa haluta palata perinteiseen. Asteri on silloin erinomainen vaihtoehto. Olemme perinteikkään kirjanpidon puolestapuhuja, joka ei painosta siirtymään uusiin järjestelmiin. Mielestämme yksi vanha ja hyväksi havaittu konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Mahdollistamme alan uusimpien tuulien hyödyntämisen – esimerkiksi verkkopalkan – mutta emme puske siirtymään niihin.