Yritysesittely

Kaikki ohjelmamme on suunniteltu alun perin miettien omaa käytännön tarvetta. Ohjelmista on haluttu tehdä mahdollisimman simppeleitä, koska idea on alkujaan ollut tehdä idioottivarma, super simppeli kirjanpidon ohjelma itselle. Lue lisää Atsoftin mielenkiintoisesta tarinasta täällä. Vuosien varrella olemme kuunnelleet asiakkaidemme toiveita, ja kehittäneet Asteria parhaamme mukaan.

Asteri kirjanpito-ohjelman toimivuudesta kertoo ehkä eniten se, ettemme kuule osasta asiakkaitamme koskaan. Moni asiakkaamme tilaa Asterin, ottaa sen käyttöön itsenäisesti, ja aloittaa saman tien ohjelman käytön. Kaikki toimii, emmekä kuule asiakkaasta aikoihin. Vuosien jälkeen asiakas saattaa tulla tapaamaan meitä esimerkiksi Tili- ja Veropäivillä tai muussa alan tapahtumassa. Joskus asiakkaalla on ollut jopa tippa linssissä, kun hän on kertonut kuinka sujuvaa ja mukavaa työnteko on joka päivä, kun apuna on aina yhtä toimiva kirjanpito-ohjelma.  Tällaiset hetket ovat niitä, minkä vuoksi me Atsoftilla jaksamme vuodesta toiseen tehdä kaikkemme, jotta asiakkaillamme olisi käytössään paras mahdollinen kirjanpidon ja taloushallinnon ohjelmisto.

Helppoa kuin kymmeneen lasku

Asterin alkunäkymä on kuin lentäjälle lentokoneen ohjaamo. Kaikki tarvittavat toiminnot ovat suoraan esillä. Sinun ei tarvitse opetella monimutkaisia komentosarjoja, vaan riittää kun tutkit mitä alkunäkymästä löytyy. Tärkeät toiminallisuudet ovat yhden klikkauksen päässä. Asteri ohjelma on kehitetty alun perin omaan käyttöön, ja siksi ohjelmasta on suunniteltu mahdollisimman helposti aukeava ja nopeakäyttöinen. 

Vähemmän on enemmän

Asterin suunnittelussa on pyritty siihen, että käyttäjän tarvitsee tehdä mahdollisimman vähän. Tehtävät hoituvat minimaalisella määrällä klikkauksia. Raportit ovat helposti muokattavissa ja tulkittavissa. Ei tarvitse olla taloushallinnon ammattilainen käyttääkseen Asteria. Asterissa onnistuu kätevästi mm. palkanmaksu, ostoreskontra ja isännöinti. Helppokäyttöisyydestä kertoo se, että Asteri on parissa kymmenessä oppilaitoksessa käytössä opetusohjelmana. Kirjanpidossa on pohjimmiltaan kyse ongelmanratkaisukyvystä. Ohjelma purkaa ongelmia taustalla, jotta sinun päivittäinen työsi olisi mahdollisimman helppoa ja mukavaa.