Yhteismetsän kirjanpito

Asteri Kirjanpito-ohjelmalla voi tehdä yhteismetsän kirjanpidon. Ensimmäiset puitteistot on tehty käyttäjätoiveiden perusteella vuonna 2016. Puitteistoa on päivitetty verohallinnon ohjeen ja yhteismetsälain pohjalta.

Puitteistot YMTK18.TKA ja YM18.WTR ovat ladattavissa tilikartat -sivulta.

Yhteismetsiä on reilusti alle 1000. Tarve ei ole suuri. Kirjanpitolain ja asetusten uudistukset suosivat tekemistä.

Yhteismetsälaissa on määrätty, että kirjanpiton tehtävä kirjanpitolain mukaan. Ymmärtääksemme yhteismetsän toiminta on kiinteistön hallintaa. Kirjanpitoasetuksissa on kiinteistön hallintaan määrätty tuloslaskelman kaava.

Siinä olevat nimitykset ovat Asunto Oy:n nimityksiä. Asterissa on valmiina Asunto Oy:n tilipuitteisto ASTK18.TKA, AS18.WTR. Pienyrityksen asetuksen, 1753/2015, 2 luvun 6 §, 7 § ja 8 § sallivat erien yhdistämisiä, poistamisia, lisäämisiä ja sanojen muuttamisia.

Siihen nojaten esimerkiksi tiehoitokunnan tilipuitteisto TKTK16.TKA TK16.WTR on kiinteistön kaavasta täysin muokattu ennen lakiuudistusta, joka muuntui kirjanpitovelvollisuuden tilitysvelvollisuudeksi.  Samalla periaatteella myös yhteismetsän YMTK16.TKA, YM16.WTR on täysin muokattu kiinteistön kaavasta. Samaa periaatetta käyttäen voi samaan lopputulokseen päätyä asetuksen 1 §.n kaavaa (OY:n kaavaa) muokkaamalla.

Olemme alustavasti tehneet yhteismetsän tilinpäätösrungon muuttamalla As Oy:n kaavan sanat yhteismetsän tarpeisiin.  Tilikartaksi otimme 1 §:n osakeyhtiön OY18.TKA tilikartan ja muokkasimme sitä yhteismetsän tarpeisiin.

Tilien numerointiin saattaa vaikuttaa myös yhteisetuuden veroilmoituksen lomake 6:n määrittely.

Alustavasti erilaisten tilinpäätösten vertailuissa Kiinteistön tuloslaskelma on ymmärrettävämpi kuin OY:n tuloslaskelma. Siinä on valmiiksi esitetty erilaisten tulojen ryhmiä ja erilaisten kulujen ryhmiä. Samoin tiekunnan tilipuitteistossa tuloslaskelma on ymmärrettävämpi.

Oy:n rungossa on van yksi kohta varsinaisille tuloille. Samoin liiketoiminnan muihin varsinaisiin kuluihin on vain yksi kohta.  Siellä on esimerkiksi valtavasti kohtia erilaisille rahoitustuotoille.

Tosin siitäkin rungosta on asetuksen mukaan mahdollista lisätä alakohtia ja poistaa tarpeettomia.

Tilinpäätöksestä saadaan tietysti myös tilikohtainen tase ja tuloslaskelma. Sen tilikohtaisen erittelyn lukeminen on hankalampaa kuin varsinaisen lyhyen tuloslaskelman lukeminen.

Taseena annoimme olla laajan taseen. Siitä ei ole haittaa, kun tilinpäätökseen tulostuu vain ne rivit joihin on kirjauksia.

Mahdollisesti kannattaa supistaa tase ja tuloslaskelma lyhyemmäksi, sen tyyliseksi kuin esimerkiksi tiekunnan tilipuitteisto on.  Ensin pitää selvittää minkälaisia mittasuhteita tosiasiassa yhteismetsillä on ja mitä eriä ei koskaan esiinny. Voimme lisätä yhteismetsillä vakiosti esiintyviä eriä ja nimittää niitä tarkoituksenmukaisilla nimillä.