Tilikartan vaihtaminen

Tilikartta tallentuu kiinteästi tilikausitietokantaan.

Ennen yrityksen perustamista kannattaa tutustua eri tilikarttoihin, joko yritysluettelon [Katsele tilipuitteistoja] -painikkeella tai kotisivuiltamme. Asterin mallipuitteistoissa kassa- ja pankkitilit ovat 1700-sarjassa. Pohjaksi voi valita myös mukautetun liikekirjurimallin, siinä on kassa- ja pankkitilit 1900-sarjassa.

Niissä tilanteissa, joissa kirjanpitoa on tehty aiemmin Asterilla ja halutaan muuttaa tilipuitteisto toiseksi, voidaan muunnos tehdä useammalla eri tavalla.

Muutettaessa vain muutama tili, esimerkiksi yhtiömuodon muutos

Tee päättävään tilikauteen loppuun uusi päiväkirja: tilinumeroiden muutos. Perusta uudet, puuttuvat tilit. Kirjaa saldomuutokset könttäsummina.

Perusta uusi tilikausi yhtiömuotojen malleista ja valitse uusi yhtiömuoto. Tee tilikauden avaus edellisen tilikauden perusteella. Korjaa tarvittaessa tilien saldot.

Muutettaessa useampi tili, esimerkiksi Asterin puitteistosta liikekirjuriin

Tapa 1. Manuaalinen menettely: perusta uusi tilikausi ”vertailutiedot”. Kirjaa manuaalisesti saldot kullekin tilille. Perusta uusi tilikausi vertailutietojen pohjalta.

Tapa 2. Muuntotyökalulla. Tilikartan muuntotyökalu on maksullinen lisäosa kirjanpitoon. Idea: ohjelma kopioi edellisen tilikauden ja muuntaa automaattisesti jokaisen rivin viennit vanhalta tililtä uudelle. Näin saat vertailutiedot kuukausittain ja tarvittaessa vaikka päiväkirjoittainkin.

Muuntotyökalun käyttö

Tilaa maksullinen muuntotyökalu sähköpostitse tai puhelimella.

Muutaminen edellyttää CSV-tiedoston muodostamista, jolla kerrot ohjelmalle, minkä tilin saldo siirretään millekin tilille. Voimme toimittaa avustavan pohjan. Tiedoston A-sarakkeessa on vanha tili, B-sarakkeessa uusi tili:

Tilikauden muokkaaminen tehdään tilikaudet -valikossa Tiedosto|Kopioi tilikausi ja vaihda tilinumerot.

Alkuperäinen tilikausitietokanta tämä valitaan pohjaksi
Luotava tilikausitietokanta tälle nimelle luodaan uusi, muutettu tilikausi
Muunnosohje tämä on csv-tiedosto, jonka a-sarakkeen tilinumerot korvataan b-sarakkeen tilinumeroissa
[X] Tallenna vastatilittömät.. valinnalla voit valjastaa ohjelman täydentämään csv-tiedostoon ne tilit, joita siellä ei ennestään ole
Mallitilikartta tämä tilikartta otetaan uuteen tilikauteen pohjaksi

Avaa CSV-muunnettavaksi ja täydennä puuttuvat tilit tai muuta ne, joiden kohdistus eroaa listauksestasi.

Paina Muunna -nappia. Ohjelma luo uuden tilikauden ja antaa raportin, joko kaikkien tilien kopioinnin onnistumisesta tai tiedon määrittelyjen vajavaisuudesta.