Ajankohtaiset tiedotteet

Maksuperusteinen arvonlisäverotus – ALV laki 137 ja 143 §

ALV lain muutos tuli voimaan 1.1.2017

Suosittelemme ehdottomasti suoriteperusteisen kirjanpidon tekemistä.

Lisätietoa: Valiokunnan mietintö

Hallituksen esitys HE 128/2020

Arvonlisäverolaki 137 § ja 143 §

Maksuperusteinen ALV lain muutos tuli voimaan 1.1.2017. Laki koskee yrityksiä joiden liikevaihto on alle 500 000 euroa.

Maksuperusteisen käyttäminen on vapaaehtoista. Siis voidaan käyttää edelleen entistä suoriteperusteista menettelyä. Koko tilikausi käsitellään joko maksuperusteisesti tai suoriteperusteisesti, siten kuin tilikausi oli aloitettu. Maksuperusteista käytettäessä on sitä käytettävä myös ostolaskuissa. Vero kohdistetaan kuitenkin viimeistään sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana on kulunut 12 kuukautta tavaran toimittamisesta tai palvelun suorittamisesta.

Helpoimmillaan

Maksuperusteista ALV:ia käyttäessään yritys tekee kirjanpidon KPL 2. luvun §:n mukaisesti maksuperusteisesti tilikauden aikana.

Tilinpäätöstä laadittaessa tehdään KPL 3. luvun 3 §:n ja 4 §:n mukaisesti tilinpäätöskirjaukset, joissa ostovelat ja myyntisaamiset viedään kirjanpitoon.

Tilinpäätöksen kirjauksissa huomioidaan myös ”Tulevaisuuden ALV velat”. Silloin tilinpäätös tulee suoriteperusteiseksi. Vastaavat kirjaukset voitaisiin tehdä kuukausittain, jolloin kirjanpidon kuukausittainen tuloste olisi suoriteperusteinen.

Helppo menettelytapa

Laskutus ja ostoreskontra hoidetaan kuten ennenkin.mutta laskutusta ja ostoja ei viedä heti kirjanpitoon. Ne viedään kirjanpitoon vasta maksun perusteella.

Kirjanpito tehdään tilikauden aikana maksuperusteisesti. Tilikauden päätteeksi kirjataan myyntisaamiset ja ostovelat kirjanpitoon. Niiden ALV kirjataan ”Tulevaisuuden ALV” tilille. Laskutus ja myyntireskontra pidetään erillisinä osakirjanpitoinaan

Maksuja saataessa maksut kirjataan rahatilille ja vastatilinä tuloslaskelman myyntitileille, joissa on ALV koodaukset. Saadut maksut viedään kirjanpidon lisäksi myös myyntireskontraan, niin kuin ennenkin.

Myyntireskontrasta tulostetaan ALV erittelyt valittuna aikana saaduista maksuista. Ne erittelyt saadaan rajattua koskemaan esimerkiksi vuoden 2017 laskujen maksua. Maksut kuukauden aikana voidaan ensin esimerkiksi kirjata yhden verokannan mukaan. Oikaisukirjaus voidaan sitten tehdä esimerkiksi kerran kuukaudessa ALV erittelyn avulla.

Tilinpäätöstä varten ALV erittely saadaan laskutuksen myyntireskontrasta tilikauden vaihteen myyntisaamisista. Se tarvitaan että ALV saadaan myntisaamisten osalta kirjattua ”Tulevaisuuden ALV” tilille.

Ostolaskut viedään kirjanpitoon samalla tavalla ALV erittelyineen maksun perusteella. Ostoreskontrassa saadaan maksettujen laskujen ALVerittely.

Käytännössä ostolaskut kuitenkin viedään useimmin kirjanpitoon vasta maksun perusteella ja vasta tilikauden vaihteessa kirjatan ostovelat. Tilinpäätöstä varten saadaan ostoreskontrasta avointen laskujen ALV eritely.

Ostovelat ja myyntisaamiset viedään kirjanpitoon tilinpäätöskirjauksina. Samalla viedään ALV:n osuudet ”Tulevaisuuden ALV” tilille.

Seuraavan tilikauden alussa kirjataan ”ostovelkojen ja myyntisaamisten purku”

Helpohko suoriteperusteinen kirjanpito ja maksuperusteinen ALV Kirjanpito tehdään kuukauden sisällä päiväkohtaisesti maksuperusteisesti. Laskutetut laskut viedään kirjanpitoon saatujen maksujen perusteella. Kuukauden päätteeksi tulostetaan laskutuksen myyntireskontrasta saatavien luettelo ALV erittelyineen. Se viedään kirjanpitoon myyntisaamisten muutoksena ja ”Tulevaisuuden ALV” muutoksena. Ostolaskut viedään samoin kirjanpitoon päivittäin maksettujen laskujen perusteella. Kuukauden päätteeksi tulostetaan ostoreskontrasta avointen laskujen luettelo ALV erittelyineen. Se viedään kirjanpitoon ostovelkojen muutoksena ja ”Tulevaisuuden ALV saaminen” muutoksena.

Monimutkaisempi menettelytapa on tehdä kirjanpito suoriteperusteisesti kuukausittain ja tilittää ALV maksuperusteisesti Laskutus silloin viedään kirjanpitoon kuukausittain kuten ennenkin mutta kirjataan myyntitilille jossa ei ole ALV koodauksia Myynnin ALV:n osuus kirjataan tilille ”Tulevaisuuden ALV velka”

Saadut maksut kirjataan rahatilille ja vastatilinä myyntisaamisten tili. Lisäksi kirjanpito tehdään ”nelinkertaisesti” siten että kirjataan maksut vielä tuloslaskelmaan verolliseksi myynniksi vastatilinä aiemmin käytetty veroton tili. Samalla kirjataan myös ”Tulevaisuuden ALV velka” tilin muutos. Ostolaskuissa menetellään myös samalla tavalla.

Yli 12 kuukauden aikana saadut maksut

Yli 12 kuukauden aikana saatuja maksuja on niin vähän, että niiden huolehtiminen on varminta jättää saamisten perimisestä huolehtivalle.

Tämä raja on mahdollisesti tehty siksi ettei saman klaanin yrityksillä päästä tekemään veropetoksia.